28.6.2020

Uusia bisneksiä

Kesäkuu onkin loppumassa erittäin positiivisen oloisesti.

Ensinnäkin se työ mitä nyt teen alihankintana, on ottanut tuulta allensa viimeisen parin kuukauden aikana aika hyvin ja tämän laskutusnäkymä on hyvinkin nouseva. Lisäksi tulen melko varmasti syksyn aikana pääsemään myös osakkaaksi tähän toimeksiantajaani. Tämä vain lisää tämän työn tuotto-odotusta pidemmällä aikavälillä.

Tuon nykyisen työni lisäksi olen aloittamassa omaa konsultointi/valmennusbisnestäni. Tämä vaatii pientä myyntityötä ja tuotteistusta. Se vaatii alkuun jonkin verran työpanosta ja myös itse palvelun tuottaminen vaatii ajankäyttöä. Rahallisia investointeja ei kuitenkaan ole tarpeen tehdä, palvelu pyörii lähinnä omalla ajankäytöllä. Sen tuotto-odotus on myös melko järkevä, joten tämä tulee lisäämään viimeistään ensi vuoden, todennäköisesti vähän jo tämänkin vuoden liikevaihtoa.

Kolmanneksi törmäsin viime viikolla toiseen yrittäjään, joka täydentää loistavasti jo 4 vuotta sitten ideoimaani tuotetta. Minulla on muistiinpanoissa useampiakin liikeideoita, mutta tätä kehitin poikkeuksellisen pitkälle ja olen siihen tehnyt alustavia tutkimuksia, liiketoimintasuunnitelmaa jne. Oikeastaan homma jäi silloin osin oman ajankäytön, osin sopivan kumppanin puutteeseen. Nyt löysin sopivan kumppanin, joka täydentää omaa osaamistani ja pääsemme tekemään MVP-tuotetta.

Kyseessä on ohjelmisto ja sen myyntinäkymät ovat hyvinkin kansainväliset. Nyt täytyy vain alkaa aikatauluttamaan MVP projektia ja sen ominaisuuksia. Saamme varmasti syksyn aikana jo aikaiseksi jotain pohjaa, jolla pääsemme hankkimaan testiasiakkaita, joiden kanssa ohjelmaa voi kehittää pidemmällekin.

Saa nähdä tuleeko liikaa hommia. Jos tulee, niin valmennusbisnes on ensimmäinen mikä tulee lopettaa. Sen skaalaaminen on hankalinta. Se on periaatteessa tuntien myymistä, jota karsastan. Muiden hommien tuotto on enemmän ajankäytöstä irrallinen funktio, joten niiden kehittäminen on kaikista tuottoisinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti