Kuka?

Olen tätä kirjoittaessa (2020) reilu kolmekymppinen. Perustin ensimmäisen yritykseni, toiminimen, vähän ennen kuin täytin 19. Se oli enemmänkin harrastustoimintaa siihen aikaan, mutta yrittäminen on jostain syystä kiehtonut minua aina.

Vajaan 7 vuoden jälkeen perustin ensimmäisen osakeyhtiöni. Tämänkään tarkoitus ei aluksi ollut olla päätoimista, vaan se oli verotuksellisista syistä toteutettu liike. Kerron tästä myöhemmin erillisessä postauksessa.

Sittemmin olen ollut väliin palkkatöissä, väliin täysipäiväisenä yrittäjänä. Palkkatöiden ohella olen saattanut tehdä jotain pientä laskutusta osakeyhtiölläni.

Olen nyt taas reilun vuoden verran ollut kokopäiväinen yrittäjä ja syy vaihdokseen oli pitkälti verotuksellinen. Oli siinä toki muutakin, mutta avaan tätäkin vielä omassa tekstissään enemmän, miksi haluan olla yrittäjä.

Oikeastaan tämä syy siihen miksi olen yrittäjä, on koko tämän sivuston kantava ajatus. Minulle tämä on enemmänkin matka. Elämänpituinen matka kohti eläkepäiviä. Yrittäjänä on aivan toisenlainen mahdollisuus vaikuttaa rahalliseen puoleen, etenkin verotusnäkökulmasta. Tästä tulee myös blogin nimi - yrityssijoittaja. Se kuvaa osin sitä, että haluan toimia yrityksenä. Sijoitan osakkeisiin ja yrityksiin niin yksityishenkilönä kuin yrittäjänäkin.

Toisaalta se kuvaa myös sitä, että en sijoita vain osakkeisiin - sijoitan yrityksiin. Monesti pörssiosakkeet koetaan jonain kaukaisena, mystisenä sijoituskohteena. Mutta yrityksiä ne ovat nekin ja ne tulee arvioida liiketoiminnan luonteen kautta kuin mikä tahansa muukin yritys. Toisaalta toki yrityksiin sijoittaminen ei ole vain pörssiosakkeita, haluan toimia pienempien yrityksien parissa. Haaveenani on hallitusammattilaisuus ja jonkin sortin bisnesenkeli.

Blogin synty

Samoin kuin vaihteleva työelämäni palkkatyön ja yrittäjyyden välillä, tämä blogikin on hakenut uomaansa kymmenisen vuotta. 2009 mallailin jo ensimmäisiä suunnitelmiani, silloin hieman toisella nimellä. Sittemmin 2015-2017 olen kirjoitellut muutamia draftejakin ylös ja varannut domainin, mutta itse kirjoittaminen ja blogin pystytys jäi. Osin siksikin, että en ihan tiennyt mitä kirjoittaisin.

Ideanani oli seurata myös omaa budjettia ja kulutusta, kuten moni muukin bloggari, mutta hieman erilaisella twistillä. Halusin tuottaa yrityksistä tuttuja tuloslaskelmia ja taseita. Muutamana vuonna tätä testasinkin ensin hieman tarkemmin ja sitten hieman karkeammalla tasolla. Ongelmiahan siitä syntyi. Ensinnäkin kahdenkertainen kirjanpito on luotu yrityksiä varten ja sen ylläpitäminen henkilökohtaiseen talousseurantaan on melko aikaa vievää. Toisekseen jouduin muokkaamaan tilikarttaa aika raskaalla kädellä, jotta se kuvaisi yksityiselämän kulutusta jotenkin fiksusti. Ei se ihan helppoa ollut, joten luovuin ideasta.

Yksi syy oli myös se, että en suunnitellut tarpeeksi selvästi sitä, miten kuvaisin esimerkiksi nettovarallisuuttani. Tai no, suunnittelin, mutta sen seuranta onkin hankalampaa.

Jo pelkästään osakeyhtiön arvon määrittäminen on hankalaa. Yhtiöön sijoittamani osakepääoma ei kuvaa sen arvoa, yhtiön oman pääoman arvo voisi olla lähellä, mutta ei sekään kuvaa sitä mitä yhtiöstä saisi sen myymällä.

Lisäksi kun omistuksessa on muutama osakeyhtiö, jotka eivät ole kaikki edes 100% omassa omistuksessa, joutuu omistussuhteita ja niiden vaikutusta arvoon laskemaan. Joojoo, prosenttilasku on helppoa, mutta kun yritys A omistaa yrityksestä B vaikkapa 30%, jonka lisäksi B on lainannut rahaa A:lle, sekä henkilökohtaisesti on lainannut rahaa A:lle, alkaa kompleksisuus tulla esiin.

Nämä lainojen huomioinnit eri yhtiöiden ja itsensä välillä, sekä henkilökohtaiset opintolainat ja luottokorttivelat nostavat excel-himmelin yllättävän kompleksiseksi. Kyllä, yritin sitä seurata kuukausitasolla ja joten kuten siinä onnistuinkin, mutta totesin, että se ei kuvaa kuitenkaan nettovarallisuutta tarpeeksi järkevästi.

Tämä seuranta siis jäi muutamaksi vuodeksi, osin myös palkkatöissä olemisen vuoksi. Nyt 2020 on aika lopettaa suunittelu ja alkaa vain tekemään. Kompleksisuus ei liene kadonnut mihinkään, mutta en enää yritä tehdä kerralla valmista. Kuvaan vain jotain ja muutetaan raportointitapaa lennosta kun huomaan parannettavaa. Lopputulos ei ole vertailukelpoista, mutta mitä sitten. Pääasia, että jää jotain mietteitä ylös.

Toivonkin teiltä arvoisat lukijat kommentteja ja palautetta siitä, miten voisin kehittää raportointiani. Tarkoitus on olla niin läpinäkyvä kuin se anonyymisti on mahdollista. Yrityksien nimiä en siis tule julkistamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti