Muistelin että olisin julkaissut lukuja viime keväänä, mutta näköjään en. 2022 tilinpäätös onkin viimeisin julkinen esitys. Mielestäni olen ne kuitenkin pitkälti kuitenkin kirjannut noin huhti-toukokuuhun 2024 asti. Työlistallani odottaakin nyt reilun 12 kk lukujen läpikäynti ja tulen ne tässä kesän aikana julkaisemaan.
Syy pitkään taukoon on pääosin rakentaminen. Viime kesä meni todella pitkälti rakennushommissa oman talon parissa, jonkin verran tätä jatkui syksyynkin ja nyt taasen lumien sulettua tehty hieman pihatöitä yms. Talo alkaa olla mallillaan ja isoin siihen liittyvä tekeminen on ohi. Jälkiselvittelyä rahallisesti onkin sitten tiedossa. Toki varsinaiset rakentamiseen liittyvät kulut olen kirjannut melko hyvin ylös, mutta omat finanssit pitää vielä käydä läpi ja tämä sotkeutuu osin rakentamiseen. Onkin varmasti mielenkiintoista käydä viime kesän korttilaskuja läpi ja miettiä mikä kulu liittyy mihinkäkin.
Kuten sanottua, rakentaminen ei paljoa aikaa vienyt talvella ja kevättalvella. Vertaankin omaa olotilaani hieman vuosi sitten kirjoittamaani Masennus-tekstiin. Jälkikäteen ajatellen masennus on aika voimakas sana enkä ehkä käyttäisi tätä. Mutta jotain saamattomuutta taas liikkeellä. Hädin tuskin jaksaa työpäivän vääntää ja sitten haluaa jo pois tietokoneen äärestä. Tajusinkin hetki sitten että kaikki harrastuksenikin (kuten mm. tämä blogi) ovat vahvasti näyttöpäätteellä tapahtuvaa. Onneksi rakentaminen on hieman tasapainottanut tätä ja tuonut fyysisyyttä tekemiseen. Toisaalta se on myös stressannut omalla tavallaan. Kaikki tämä on johtanut siihen että nyt vain odottaa kesän alkamista ja terassilla makaamista. Jos saisi vähän hengähtää.