31.12.2020

Uusi vuosi - uudet kujeet

Paljon on tapahtunut viime syksyn ja alkutalven aikana. Jo aiemmin kertomani budjetti on toiminut hyvin. Kaupassa ja syömässä käynti on hyvin stressivapaata ja aluksi tiukaksi kokemamme budjetti on riittänyt erittäin hyvin.

Muutoksiakin on kuitenkin luvassa. Vaihdamme asuntoa hieman halvempaan. Koronavuosi on saanut aikaan sen, että yksi toimistohuone kotona ei riitä, vaan tarvitsemme kaksi huonetta. Molemmille omansa. Aiemmin olimme vain satunnaisesti molemmat samaan aikaan kotona, nyt tätä on jatkunut 9 kk ja jatkossakin myös koronan hellitettyä aiempaa enemmän. Olen testannut erillistä toimistoa itselleni ja se on ollut ok-ratkaisu, mutta ongelma on se miksi en ole tätä ennen tehnyt. Erillinen toimisto on kallis ratkaisu. Huoneen lisääminen omaan asuntoon on paljon halvempi.

Tämä onkin isoin syy muuttoomme - rahan säästäminen. Vaihdamme yhtä huonetta isompaan asuntoon. Samalla vaihdamme kauemmaksi keskustasta. Yhteensä nykyiset vuokra + toimistovuokra muuttuu noin puoleen nykyisestä. Omassa pussissa muutos ei toki näin iso ole, koska minulla on ollut asuntoetu, eli olemme maksaneet aika pientä vuokraa asunnosta. Isompi muutos onkin yritykseni kuluissa.

Asuntoedun ylittävä osuus ja toimistovuokra ovat olleet noin 1000 euroa kuukaudessa. Tämä kulu poistuu kokonaan. Vastaavasti henkilökohtaisesti tulen maksamaan noin 320 euroa kuussa enemmän asumiskuluista. Pyöristetään niin, että tarvitsen 500 euroa enemmän kuussa palkkaa. Yritykselleni jää siis 500 euroa kuussa enemmän säästöön ja investointeihin.

Ennen kuin ihmettelette, niin en ottanut uutta asuntoa asuntoetuna muutamasta syystä. Ensinnäkin tässä tapauksessa saatava hyöty olisi ollut hyvin pieni. Nykyisessä asunnossa asuntoedun ja vuokran erotus on ollut huomattava, uudesssa hyvin marginaalinen. Toisekseen vuokranantaja on taho, jonka kanssa yritykselle vuokrasopimuksen tekeminen olisi ollut hankalaa tai jopa mahdotonta. En siis viitsinyt edes kysyä.

Uusi sijoitus

Tein pari kuukautta sitten sijoituksen erääseen yhtiöön, jolle olen tehnyt töitä. Tästä oli keskusteltu jo pidempään, mutta sopimuksien, etenkin osakassopimuksen, vääntäminen kesti jonkin aikaa. Samassa kuitenkin sain neuvoteltua omistusosuuttani suuremmaksi. Hinta oli erittäin edullinen ja nousumahdollisuudet ovat suuret. Nyt vain kovaa työtä ja laitetaan firma tuloskuntoon!

Budjettiseuranta

Oman rahankäytön seuranta on ollut huonoa. Yritin jo joitakin vuosia sitten seurata omaa rahaani yrityksistä tutulla tuloslaskelmalla/taseella, eli ihan kaksinkertaisella kirjanpidolla. Tämä aloitus kuitenkin ajoittui kesään, jolloin useamman kuukauden tekeminen takaperin oli hyvin vaivalloista. Lisäksi huomasin, että kesken elämän kirjanpidon aloittaminen on ERITTÄIN vaivalloista, omistuksen tase-arvojen saaminen taseen alkuluvuiksi kun on aika hakemista. Etenkin kun omistus on hajautunut useaan paikkaan ja minulla on sekä velkaa, että omistuksia useammissa paikoissa.

Samalla toki myös sen oman rahankäytön ja omistuksien seuranta korostuu vain aiempaa tärkeämmäksi. Olen tykästynyt taseeseen ja uskon että sillä saisi omastakin tilanteesta aivan erilaisen kuvan.

Nyt löysinkin uuden, hieman helpomman kirjanpito-ohjelman ja mietin tähän myös hieman uudenlaista lähestymistapaa. Kirjaan kaikki kulut, mutta kirjaan ne enemmän könttänä, enkä yksittäin kaikkea. Pyrin myös nyt vuodenvaihteeseen arvioimaan kaikki omistukseni ja velkani mahdollisimman hyvin taseen luvuiksi.

Tämä tarkoittaa sitä, että tulen jatkossa julkaisemaan täällä kuukausittain henkilökohtaisen tuloslaskelman ja joko kuukausittain tai harvemmin myös taseen. Tämä on hyvin epätavallista käyttää yrityksen kirjanpitotapaa henkilökohtaiseen seurantaan, mutta se sopii mielestäni tämän blogin aiheeseen ja saa ajattelemaan omaa kulutustaan ja investointejaan hieman eri tavalla kuin vain normaali excel-seuranta.

Täysin ongelmatonta tämä ei toki ole ja tulen varmasti vuoden aikana törmäämään moniin asioihin, jotka eivät vain toimi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että joudun lennosta muuttamaan kirjaamistapoja ja korjaamaan takautuvasti asioita.

Pääperiaatteet tällä hetkellä
  • Palkkatulot on liikevaihtoa. Kirjataan bruttona. Erittelen eri palkanmaksajat ja pääomatulot eri myyntitileille
  • Tämän takia verot kirjataan erikseen veroihin/ennakkoveroihin. Tämä on hyvin tuttua myös yritysmaailmasta, jossa vuodenvaihteessa ennakoidaan verosaamiset/-velat ja kirjataan ne taseeseen.
  • Kulutus jaetaan muutamiin pääkategorioihin. Tällä hetkellä ainakin ruoka, vakuutus, auto, vaatteet, hupi
  • Kuukausibudjetin takia siirrään kuukausittain rahaa pankkitililtä 1910 omille tileilleen. Esim. autotilille menee kuukausittain tietty summa, samoin vaatteisiin. Nämä näkyvät siis käteisenä, mutta on korvamerkitty eri tilille ja ko. kulut otetaan ko. tililtä.
  • Asumiskulut merkataan könttänä. Jatkossa siirrään kuukausittain 600 euroa vuokranmaksutilille (eri pankkiin), josta maksetaan vuokra, sähkö, vesimaksut, vakuutus ja muut asumiseen kohdistuvat kulut. En erittele näitä kuluja, vaan kaikki vuokratilille siirtämäni raha on asumisen alla.
  • Taseessa näkyy erikseen yrityssijoitukset (osakkeet), pörssiosakkeet, lainasaamiset, luottokorttivelka, opintolaina
  • Sijoitukset arvostetaan aina ostoarvoonsa, eli verottajan tapaan. Esim. pörssiosakkeiden myynnissä syntyy voitto/häviö. Sama muun yritysomaisuuden kanssa, sille ei oikeastaan edes voi määritellä hintaa, joten ne on ostohinnoin taseessa ja mahdollinen voitto muodostuu vasta yrityskaupan yhteydessä.
  • Otan luottokorttivelan mukaan siksi, että se on luonteeltaan vastaava kuin yrityksen ostovelkatili. Kuukauden aikana tulevat kulut kohdistetaan kulutuskuukaudelle, mutta sen vastakirjaus tehdään luottokorttivelaksi (jos maksettu kortilla), joka sitten menee pankkitililtä vasta myöhemmin. Näin pystyn seuraamaan kulutusta ja kassavirtaa erillään. Hyvin tyypillistä yritysmaailmasta, eikä oikein onnistu perus-excelillä.
  • Taseen voitto edellisiltä vuosilta on hyvin irrelevantti näin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Se muodostuu vain siksi mihin se sattuu muodostumaan alkukirjauksien jälkeen. Vastaavat ja vastattavat kun eivät ole sama, niin voitto-tilillä tasaan nämä samaksi. Vuoden päästä nähdään mikä tilanne on sitten ensimmäisen oikean kirjausvuoden jälkeen ja minkälaiseksi voitto-tili muodostuu yksityishenkilön näkökulmasta.
Tulen julkaisemaan Tammikuun aikana alkusaldot. Ei välttämättä alkukuusta. Menee hetki muuttoon ja pitänee ensin tehdä yrityksien tilinpäätökset, että näen sieltä velkatilanteet.