21.8.2021

Pohdintaa kryptovaluutoista

Kesälomalla meni viikko tai kaksi kryptovaluuttojen tutkimiseen. Olen lukenut kasan erilaisia blogeja ja mielipiteitä ja yrittänyt kasata itselleni mielipidettä tästä uudesta virtuaalivaluuttojen maailmasta. Tämä teksti on omien ajatuksieni pohdintaa, eikä sisällä sijoitusvinkkejä. Suositan jokaista tekemään omat tutkintansa ja muodostamaan oman näkemyksensä.


Markkinakatsaus ja alustus - Bitcoin vs. Ether

En lähde tähän selostamaan koko taustatarinaa näistä valuutoista. Näitä tarinoita on jokainen blogi pullollaan. Suosittelen tarvittaessa tekemään googlauksen, suomeksikin tästä löytyy kasa tietoa. Keskityn tässä nyt lähinnä omiin huomioihin näiden kahden valuutan välillä.

Vaikka Etherin markkina-arvo on vain "pieni murto-osa" (tällä hetkellä n. 42 %) Bitcoinin tämän hetkisestä markkina-arvosta, käydään Etherillä kuitenkin melkein saman verran vaihtoa päivässä. Jonkin lähteen mukaan muistaakseni noin 3.25 vs. 4 miljardia dollaria. Lähde lienee reilusti vanhentunut, koska tämän kirjoitushetkellä viimeisen 24 tunnin vaihto on Etherillä hieman reilu puolet Bitcoinista, 21 vs 38 miljardia dollaria. Eilen oli kuitenkin nousupäivää, joten vaihto voi olla normaalia suurempaa. Tarkastan luvut vielä jokin toinen päivä.

Etherin kasvavasta suosiosta kertoo myös kryptopörssi Coinbasen julkaisema tulosraportti. Vuodessa (Q2 2020 vs. Q2 2021) Bitcoinin osuus vaihdoista saatavista transaktiomaksuista on laskenut 57 -> 24 prosenttiin samalla kun Ethereum on noussut markkinaosuudessaan ohi muuttuen samalla aikavälillä 15 -> 26 prosenttiin. Tässä täytyy sanoa, että pieni varaus otettava tähän lukuun, koska tässä raportissa puhutaan Ethereumista, ei Etheristä. Tämä voi sisältää siis muitakin Ethereum-ketjuun pohjautuvia valuuttoja itse Etherin lisäksi. Pienessä präntissä myös mainitaan NFT:t Ethereum-ketjun käyttäjänä, joten kyseessä lienee tosiaan koko Ethereum-lohkoketjun kokonaisuus.

Yhteenvetona Ether on kuitenkin Bitcoinin jälkeen markkina-arvossa toisena ja muut valuutat tulevat kaukana perässä, joten en keskity muihin nyt ollenkaan. Todisteiden valossa Ether nostaa päätänsä kovaa vauhtia ja on suurella todennäköisyydellä ottamatta Bitcoinin kiinni, mennen jopa ohi.


Hyötykulmat ja sijoitusarvo

Näen itse Bitcoinin lähinnä kultana. Kuten esim Mikko Paukkunen kuvaa, nämä eivät aina ole valuuttaa. Bitcoinia on toki monessa paikassa alettu hyväksymään myös maksuvälineenä, mutta en näe että se on itselleni mitenkään järkevää enkä koe Bitcoinia valuuttana. Se on sijoitus vähän samoin kuin kulta. Osin toki omalla kohdallani voisi sanoa että tämä on hyvin spekulatiivinen sijoitus.

Ethereum on alusta, jossa tehdään kaikenlaista ja Ether (ETH) on tämän alustan vaihdantaväline. Ethereum-alustan toiminnan laajetessa on väistämätöntä, että ETH arvo tulee nousemaan. Esimerkiksi erilaiset NFT-ratkaisut ovat nousseet lähiaikoina pieneen hypeen ja vaikka en sitä kokonaan ymmärräkään, uskon ja näen että näille tullaan lähiaikoina keksimään oikeasti järkevä käyttötapauksia ja NFT:t jäävät elämään. Myös monet altcoinit pohjautuvat Ethereum-alustaan ja käsittääkseni siellä käytetään ns. gas-maksuissa Etheriä.

Koska Bitcoin on vain Bitcoin, eikä muuta, näen Etherin arvonnousun potentiaalisempana vaihtoehtona ja tulen sijoittamaan valtaosan kryptoistani Etheriin. En kuitenkaan uskalla olla pois Bitcoinistakaan, joten tänne menee varmaan noin kolmannes kryptoista. Bitcoin on kuitenkin spekulatiivinen sijoitus, jolle näen tiettyjä elementtejä suuremmallekin arvonnousulle. Ether taasen on selkeämpi vaihdannan väline, valuutta, jolla on jokin hyötyarvo. Sen nousupotentiaali ei välttämättä ole samanlainen, mutta sen hyötyarvo alentaa samalla riskiä.

Altcoinit vs BTC ja ETH

Muita altcoineja en ole tutkinut enkä niistä osaa sanoa mitään. Käsitykseni mukaan useammat niistä ovat enemmän tai vähemmän spekulatiivisä kolikoita, joten en näihin sijoita samasta syystä kun en kryptoihin ole alkuun lähtenytkään - en ymmärrä sitä. En toki väitä, että täysin ymmärtäisin vieläkään Bitcoinia ja Etheriä, mutta yllä kirjatuin perustein uskon näillä kahdella valuutalla olevan tällä hetkellä suurin selviytymismahdollisuus, sekä suurin nousupotentiaali.

Toki jossain uudessa altcoinissa voi olla paljon suuremmat nousupotentiaalit, mutta se tulee suuren suuren riskin kanssa. Tässä on nähtävissä samaa hypeä kuin senttiosakkeissakin, se on vain spekulatiivista prosenttien kyttäämistä, koska pienikin senttien muutos kurssissa vastaa useita prosentteja. Etherin ja erityisti Bitcoinin kurssit ovat jo sen verrran korkeampia, että niiden prosentuaaliset muutokset jäävät varmasti pienemmiksi, mutta yllä mainituin syin uskon myös näiden vakauteen, jolloin rahani ovat näissä paremmassa turvassa myös laskurallissa.

Tämä siitäkin huolimatta että Bitcoinissa ei tietääkseni ole mitään varsinaista konkreettista taustalla. Ether sentään on osa suurepaa Etherium-lohkoketjua, jossa Ether toimii valuuttana. Vaikka lohkoketju onkin abstraktia, se on kuitenkin paljon konkreettisempaa ja tällä hetkellä NTF:n muodossa siellä liikkuu jopa ihan oikeasti konkreettista tavaraa (joista NTF on vain digitaalinen todiste), jolloin tälle kolikolle on varmasti käyttöä tulevaisuudessa.


Kryptojen hyödyntäminen

Yksi syy miksi en ole aiemmin kryptoihin hirveästi tutustunut, liittyy siihen että en ole nähnyt niille hyötyä. Olen pitänyt tätä jotenkin hypenä. Olen nähnyt virtuaalivaluutat nimenomaan enemmän kultana, enkä ole sijoittanut kultaankaan. Kuitenkin nyt tutustumisen jälkeen tälle löytyy myös ihan oikeita käyttötarkoituksia. Tässä yksi hyvin konkreettinen esimerkki, sekä uudempi käänne ja spekulaationi tulevaisuudesta.


Kaupankäynti

Kaupankäyntikokemuksina olen kuullut erityisesti kansainväliset rahasiirrot. Kryptothan ovat kasvattaneet suosiotaan huomattavasti joissakin huonon talouden valtioissa, joissa luotto pankkeihin on olematonta. Tämän lisäksi rahansiirron haasteiksi tulee erityisesti kansainvälinen kauppa.

Näin suomalaisena sitä maksaa tori-ostoksensa Mobilepayllä, mutta ei sillä rahaa siirretä Suomen rajojen ulkopuolelle. Samoin jenkeissä puhutaan Venmosta, mutta (tutkimatta enempää) tämä tuskin toimii kansainvälisissä siirroissa. Pankkisiirto on myös erittäin hidas tapa siirtää rahaa erityisesti SEPA-alueen ulkopuolelle, eikä se täällä Euroopassakaan kaikista helpoin ja nopein ole tarkastaa tuliko raha oikeasti perille. Virtuaalivaluuttojen siirrot ovat lähes välittömiä ja transkatio on helposti todennettavissa.


Alustojen maksut - aikuisviihde

Uusimpana käänteenä tällä viikolla OnlyFans ilmoitti kieltävänsä pornon esittämisen alustallaan Lokakuun alusta alkaen. Syy tälle on se, että Mastercard laittoi tiukkoja rajoitteita ennakkomoderoinnille ja videolla esiintyvien henkilöiden henkilöllisyyden todentamiseen. Tämä olisi käytännössä vaatinut erittäin suurta moderaattorien armeijaa, sekä kaikkien sisällöntuottajien tulisi lähettää kopiot henkilöllisyystodistuksistaan. Liian kallista, hankalaa ja lähes mahdotonta loppupeleissä. Vaikka OF tässä ampuukin itseään jalkaan, on konttorilla ilmeisesti laskettu liikevaihdon tippumisen olevan halvempaa kuin moderaattorien palkkaaminen.
Ilmeisesti Visa ei vielä tätä kieltoa tehnyt, mutta on odotettavaa että sieltä tulee vastaava kielto, jolloin maksuvälittäjiä ei käytännössä jää jäljelle, eikä alusta pysty ottamaan maksuja vastaan. Vastaavat kiellot/rajoitteet ovat ilmeisesti aiemmin osuneet muihinkin alustoihin.

Menemättä sen syvällisemmin tämän alan toimintaan, OnlyFanssia on kehuttu turvallisuudestaan. Se on suoraan sisällöntuottajalta asiakkaalle, jolloin sisällöntuottajalla on täysi kontrolli omaan esiintymiseen ja maksuihin. Ei välikäsiä, ihmiskaupan riski pieni. Korona-aikana käsittääkseni muutoinkin turvallisuus lisääntynyt fyysisen kontaktin vähennettyä ja siirryttyä virtuaaliseksi. On selvää, että tälläiselle alustalle on kysyntää. OF on tarjonnut tavan tienata rahaa pienemmällä riskillä, eikä useimmat sisällöntuottajat ole valmiita palaamaan vanhaan aikaan strippaamaan tai muihin läheisimpiin fyysisiin tilanteisiin. (toim.huom. omaa vahvaa spekulointia)

Seuraava nouseva alusta on videopalvelu, joka ottaa maksut vastaa virtuaalivaluutoilla. Se ei ole riippuvainen minkään pankkilaitoksen rajoitteista ja voi tehdä mitä itse haluaa. No ei aivan, seuraava rajoittava tekijä voi tulla serveritilan ja sen internetliikenteen tarjoajien toimesta. Eiköhän tällekin kuitenkin kiertotiet löydetä. Jokatapauksessa tämän tyyliset palvelut tulevat "varmasti" lisäämään kryptovaluuttojen käyttäjiä.

Tämä tutustuttaa käyttäjät kryptopörsseihin, niiden sijoitusmahdollisuuksiin (stake) jne, jolloin osa virtuaalivaluuttoja kaupankäyntiin käyttävistä asiakkaista alkavat käyttämään sitä myös sijoittamiseen. Lisäksi kun rahaa on jo muuttanut kryptoiksi, on luontevaa käyttää samaa valuuttaa muuhunkin kaupankäyntiin, erityisesti yksityishenkilöiden välisessä kaupassa yllä mainittujen syiden johdosta. Tämä kaikki tulee väistämättä lisäämään virtuaalivaluuttojen käyttäjämääriä ja sitä myötä todennäköisesti myös nostamaan joidenkin valuuttojen hintoja. Kysymys vain on, mitkä ovat ne The Valuutat.


Ilmastohuolet

Ethereumin muutos proof-of-workistä proof-of-stakeen tulee varmasti nostamaan tämän käyttöä. Bitcoin on saanut lokaa niskaansa ilmastovaikutuksien johdosta, eikä siellä tietääkseni ole suunnitteilla vastaavaa muutosta. Etherium on tämänkin suhteen ns. aallon harjalla ja varmistaa oman tulevaisuutensa. Uskaltaisin jopa veikata, että suurempi siirtyminen Bitcoinista Etheriin tulee tapahtumaan muutaman vuoden aikajänteellä. Tämä on hyvin spekulatiivista, mutta jos mediahuomio jatkuu tällä linjalla, tulee Bitcoin saamaan liikaa negatiivista julkisuutta, jonka sivussa kilpailijat tulevat ottamaan markkinaosuutta.

Lyhyellä aikajänteellä toki kaikki julkisuus on julkisuutta ja jatkuva mediassa näkyminen saa mukaan kokoajan lisää sijoittajia virtuaalivaluuttojen piiriin. Noviisien ensimmäisiä valuuttoja sen pitkäikäisyyden myötä ansaitseman tunnettuuden ansiosta lienee BTC. Kuitenkin näiden tutkiessa valuutan käyttötapauksia voivat he päätyä NTF kauppoihin, joissa maksuvälineenä toimii Ether, joka on vieläpä ympäristöystävällinen. Ei aikaakaan kun Ether ottaa niskalenkin Bitcoinista.

No, se lähti vähän laukalle. Tähän iltasatuun on hyvä lopettaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti